Kaikkea keittiöön

Eiring on sekä kauppa että toimiva keittiö Helsingin keskustassa Design District -korttelin sydämessä. Myymälässämme on tarjolla keittiötarvikkeita laatutietoisille ruuanlaittajille, design-tuotteita sekä lahjatavaroita niin kotiin kuin keittiöönkin.

Tuomme maahan napolilaista kahvia (Passalacqua) ja pastaa (Setaro) ainoana Suomessa.

Setaron käsintehty pasta kuivatetaan hitaasti viileissä olosuhteissa. Kuivattamismenetelmä antaa pastalle maukkaan aromin sekä vahvan rakenteen, joten pasta pysyy hyvin koossa keitettäessä. Oikeaoppisissa pronssimuoteissa valmistettu pasta myös ottaa tehokkaasti itseensä kastikkeiden kaikki aromit. Passalacqua puolestaan on perheyritys ja paahtimo, joka on valmistanut napolilaisten lempikahvia jo vuodesta 1948.

Muitakin Välimeren tuotteita on tarjolla: esimerkiksi pohjois-italialaisen tuottajan Principato di Lucedion laadukasta riisiä aitoon risottoon, tai vaikkapa 'riso rossoa' – terveyttä edistävää punaista riisiä, herkullista esimerkiksi oliiviöljyn, kapriksen ja valkosipulin kanssa.

Meillä on myös suuri valikoima Tuttocalabria sekä Perchè ci Credo -merkkisiä pastakastikkeita ja alkupaloja Etelä-Italiasta ja lisäksi aitoja balsamiviinietikoita Modenasta. Esimerkiksi balsamico-viikunahillomme on vuohenjuuston kera taivaallista!

Myymme Syroksen saarella Kreikassa kasvaneita villikapriksia. Oliiviöljyä tuotamme Kreikasta ja Italiasta.

Suklaan tuomme Pariisista (Charles Chocolatier). Sarjan suklaat ovat kaikki 70% tummaa suklaata eikä niiden valmistukseen käytetä lainkaan maitoa, eikä muita eläinperäisiä rasvoja.

Yleensä tuotteemme eivät sisällä mitään lisäaineita.

Tervetuloa tutustumaan ja maistamaan!




Aukioloajat keväällä 2012


arkisin 10-18
torstaisin 10-20
lauantaisin 11-16

Palvelemme myös sopimuksen mukaan. Soittakaa 050-3477586.


Myynti netistä

Kaikkia myymälän tuotteita voi tilata myös sähköpostitse, osoitteesta

eiring[at]eiring.fi

Kun lähetätte tiedustelunne sähköpostiimme, lähetämme vastauksessa hintatiedot sekä tuotteista että postituskuluista. Laskun lähetämme myös sähköpostin liitteenä.

Tilattavia tuotteita voi selata myös TÄÄLLÄ.



Uutiskirje

Lähetämme korkeintaan kerran kuukaudessa uutiskirjeen, joka kertoo valikoimamme uusista tuotteista ja tarjouksista.

Uutiskirje ilmestyy suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.



Blogit, Facebook ja muu media

Ihmiset puhuvat meistä blogeissa. Tässä on muutamia esimerkkejä:




setaro logo


Ab Eiring Oy
Högbergsgatan 19 FIN-00130 Helsingfors
Korkeavuorenkatu 19 FIN-00130 Helsinki
Tel: +358 9 67 31 32 | Email: